Kinuskikissan ohjeella tein voileipäkakun ristiäisiin. Herkullista tuli! Koristeena lohiruusukkeita, tilliä ja kurkun kuoresta tehtyjä muratinlehtiä.
Laitan tänne vielä itseänikin varten ohjeen talteen
Lohivoileipäkakku:
(16 hengelle)
12 isoa vehnäpaahtoleipäviipaletta
12 isoa ruispaahtoleipäviipaletta
Täyte:
400 g lämminsavulohta (nahkoineen ennen kalan “putsaamista” n. 600 g)
250 g kylmäsavulohta
3 rkl sitruunamehua
2 nippua tilliä
400 g ranskankermaa
600 g ruohosipulituorejuustoa
yht. ½ tl musta- ja valkopippuria
Kostutus:
2 ½ dl maitoa / sitruunavettä (kostutuksen määrä viitteellinen)
Kuorrutus:
400 g maustamatonta tuorejuustoa (ohennettuna kermalla ja kermaviilillä)
Leikkaa lämmin- ja kylmäsavulohi pieniksi paloiksi. Purista sitruunamehu. Hienonna tilli. Leikkaa paahtoleivistä ohuelti reunat pois.
Sekoita keskenään ranskankerma ja tuorejuusto. Vatkaa kuohkeaksi (n. 5 min). Sekoita joukkoon kylmäsavulohi, sitruunamehu, tillisilppu ja pippurit.
Laita tarjoiluvadille tiiviisti vierekkäin kuusi palaa ruispaahtoleipää, esimerkiksi kaksi vierekkäin ja kolme peräkkäin. Kostuta maidolla. Levitä päälle 1/3 täytettä. Ripottele täytteen päälle 1/3 lämminsavulohesta. Lado päälle vehnäpaahtoleipäviipaleet ja kostuta. Laita väliin jälleen täytettä ja lämminsavulohta. Lado täytteen päälle toiset ruispaahtoleivät, kostuta ja toimi täytteen kanssa kuten edellä on kuvattu. Laita voileipäkakun kanneksi vielä vehnäpaahtoleivät ja kostuta.
Peitä voileipäkakku kelmulla. Laita päälle kevyt paino, esimerkiksi leikkuulauta ja tuorejuustorasia ja nosta jääkaappiin tekeytymään seuraavaan päivään.
Levitä pinnalle maidolla tai ranskankermalla ohennettua tuorejuustoa. Koristele mielesi mukaan.