Mangohyydykekakku

wlEmoticon-smile

Veimme kylään mennessämme kakkua, jonka tyttäreni kanssa teimme. Neiti halusi, että laitetaan kuva kakusta tänne blogiinkin, joten tässäpä se nyt sitten on Kakku on aiemminkin esitelty blogissani, joten en ohjetta tähän enää raapusta. Neiti itse teki kiilteen kakkuun ja koristeli sen. Sulatettua suklaata, sokerihelmiä ja vaahtokarkkitaikinasta tehtyjä lumihiutaleita. Aikas hyvää jälkeä kahdeksanvuotiaalta, eikö?! Kakku oli…

Continue reading →

Mangohyydykekakku (maidoton ja munaton)

wlEmoticon-smile

Myyjäisten herkkupöytään tein tällaisen maidottoman ja munattoman version aina niin herkullisesta mangojuustotortusta. Yksi koekakku tuli, kun testasin liivatteiden yms. määrää… Kakusta tuli liian löysä, vaikka mielestäni liivatteiden olisi pitänyt riittää. Yhden netistä löytämäni ohjeen perusteella sen tein, mutta lisäsin jo valmiiksi liivatteita. No, lapset söivät sen kyllä ihan mieluusti, että hukkaan ei mennyt sekään kokeilu!…

Continue reading →

Mangohyydykekakku

IMG_3872

Minulta tilattiin eräille syntymäpäiville kakkua, ja samaan tilaukseen yhdistettiin vaarille tällainen hyydykekakku. Sama kakku on aiemmin esitelty blogissani täällä. Päällisen “kiille” tehty Semperin persikka-ananas-mango- soseesta. Koristeeksi pruuttasin kermasta tuollaiset “pisteet” reunoille, joiden päälle asettelin appelsiinisia marmeladikoristeita. Päälle kirjoitin tummalla suklaalla “Onnea Vaari!” Kakku kokonaisuudessaan on laktoositon.

Continue reading →

Mango-vaniljakääretorttu

IMG_3058

Appiukko tuli kylään, niin tein iltakahvin kanssa tällaisen kääretortun. Oli kyllä hyvää! Ehkä olisin kaivannut enemmän sitä mangon raikasta makua… Mutta ei kyllä kauan mennyt, kun koko torttu oli mennyt parempiin suihin! Tein kokeeksi pohjan K-kaupasta löytyneestä ainakin minulle uudesta Pirkan Kevyt kristalli- sokerista. Se on hienosokeria ja makeutusainetta sekaisin. Koristelin pikaisesti sulatetulla taloussuklaalla, nonparelleilla…

Continue reading →

Joelin turtleskakku (maidoton)

IMG_2690

Naapuriin lähti Joel-pojalle tällainen kakku. Muutama päivä oli aikaa valmistaa koristeita, joten päädyin maalaukseen. Muovailtuna hahmo olisi vaatinut pidemmän kuivumisajan. Pieni mies toivoi kakun päälle turtlesia. Tavallinen vaalea kahden munan kakkupohja, välissä mangomoussea ja banaaniviipaleita. Kakussa vain yksi väli, toiveena kun oli pieni kakku. Päällä pursotukset Go Green- vispillä. Tämä kakku on maidoton, pähkinätön ja…

Continue reading →

Mangorahkakakku

IMG_2591

Tein pyynnöstä eräälle tutulleni isäinpäiväksi tällaisen hyydykekakun. Pohjaksi laitoin ihan perus kääretorttupohjan, täytteenä vaniljan ja sitruunan makuinen rahkatäyte. Pinnalla päärynä-mangososetta liivatteella hyydytettynä. Pinnalle spritsasin muutamia koukeroita valkosuklaalla ja painelin sokerihelmiä koukeroiden päihin. Kukat ja lehdet sokerimassaa. Kukkien ja lehtien pinnalle tuputtelin vähän helmiäistä. Ohje: Pohja tavallinen kääretorttupohja. Täyte: 2 dl kermaa 1 prk rahkaa 1…

Continue reading →

Poikien synttärikakut

IMG_2432

Mieheni työkaveri tilasi minulta kaksi synttärikakkua. Toinen oli maidoton, kakun päälle toivottiin roska-autoa Tällaisen sain aikaan, muutaman hetken pähkäilyn päätteeksi. Koristeet sokerimassaa ja marsipaania, hiekkana keksimurua. Päälle pursottelin GoGreenin vispiä. Välissä muistaakseni mangomoussea. Toiseen kakkuun toivottiin jalkapalloaihetta, siihen sain idean (ja melkeinpä suoraan kopioinkin) KakkuHelmen Pialta. Kiitokset ideasta Pialle! Täytteenä tässä kakussa on mansikkaa, banaania…

Continue reading →

Mangorahkakakku

IMG_2056

Mieheni työkaveri pyysi tekemään jotain raikasta tarjottavaa. Tein tällaiset hyydykekakut. Pohja suklaakekseistä, täyte rahkainen. Päällä mango-päärynäsosetta liivatteella höystettynä ja muutamat koukerot flora vispiä sekä sokerihelmiä.

Continue reading →