Unelmatorttu

Feetulla oli mukavan oloinen unelmatortun ohje blogissaan. Piti sitä sitten alkaa testailla, kun olimme lasten kanssa päinemme kotona miehen ollessa työmatkalla… Pohjan tein samalla tavalla, mutta täytteeseen sitten piti heti soveltaa 🙂 Tätä torttua en todellakaan ehtinyt pakastaa tai jäähdytellä jääkaapissa, kun oli kuusi suuta kuolaamassa jo vieressä… Kuvakin on sitten mitä on, samoin koristelu. Tummaa ja valkosuklaata söherrettynä tortun päällä. Mutta HYVÄÄ oli!

IMG_3884

Tässäpä ohje suoraan Feetulta: (suluissa niin, miten itse tein)

Pohja:
4 munaa
1 1/4 dl sokeria
½ dl gluteenitonta jauhoseosta (tai vehnäjauhoja)
½ dl perunajauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti munavaahdon joukkoon. Levitä peltille, leivinpaperin päälle. Paista 225 astetta, n. 7-10 min.

Kumoa kääretorttu sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä.

Täyte:
2 dl kermaa (1 prk Flora Vispiä)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria (3 dl)
1-2 tl vaniljasokeria

(Lisäksi laitoin 3 rkl vanilliinikreemijauhetta täytteeseen, ja  mariannemurskaa sitten täytteen päälle tortun väliin.)

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää tuorejuusto ja sokerit. Levitä jäähtyneelle kääretorttupohjalle ja kääri rullalle. Pakasta.

4 Comments

  1. Eikös olekin takuuvarma ohje onnistua kääretortun teossa? Itse tykkään tässä siitä, että on helppo kääriä, eikä repeile.
    Itse kokeilin tuttifrutti-murskaa väliin ja sekin toimi…

    Näyttää niin herkulliselta, etten sinuna puhuisi mistään söherryksistä koristelun osalta =)

  2. Hönttä, kiitos 🙂

    Feetu, tykkäsin kyllä tästä pohjasta. Olen aikaisemmin tehnyt pohjan pelkästä perunajauhosta ihan sen takia, koska vehnäjauhoista tekemäni AINA repeää tai halkeaa… Sain ohjeen joskus kauan sitten Mantan blogin Mantalta. Silläkin onnistuu kivasti, mutta siitä tulee mielestäni sitten ohuempi pohja…
    Mulla on aina ollut vähän huono suhde kääretorttujen kanssa. Ikinä en onnistunut, ennenkuin tuon Mantan ohjeen sain. Ja voisin sanoa, että edelleenkin ehkä ainut, mitä aina jännitän miten onnistuu, on just kääretorttu. Niin hassulta se tuntuu, kun ajattelee, että se on jo yläasteella kotitaloustunnilla opittu asia -ja oma äiti vielä opettamassa 😉 Mutta aina ei kaikki opi kaikkea…
    Koristelusta sen verran, että söherryksestä en tiedä, mutta jokin sen sanan synonyymi olis ehkä kuitenkin paras… Nuorin roikkui koko ajan siinä pussissa kiinni, ja muut sitten kuolasivat jo vieressä, että ”Milloin me saadaan maistaa, äiti?!” Koristele siinä sitten urheasti! 😉

  3. Niin, minäkin olin kahden vaiheilla, että kumpaa rouhetta sinne väliin sitten laittaisin. Tutti Fruttia vaiko Mariannea. Venla sitten päätti yksioikoisesti, että koska viimeksi suklaapiirakan päällä oli sitä Tutti Fruttia, niin nyt on Mariannen vuoro 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *