Pullapäivä

Eräs sateinen arkipäivä leivoimme lasten kanssa pullia. Tavallisia korvapuusteja, laskiaispullia, omena-kanelipitkoja ja sitten näitä herkullisia “pullaviinereitä”, eli vanilja-vadelmapullia. Vanilja-vadelmapullat tein niin, että kaulitsin taikinan levyksi, levitin sille voi-sokerikreemiä ja taitoin taikinalevyn kaksikerroin. Leikkasin levystä suikaleita, jotka kieputin pulliksi. Kohottuaan painoin lasilla kolon keskelle ja täytin sen keittämälläni vaniljakiisselillä ja vadelmamarmeladilla. Paiston jälkeen, pullien jäähdyttyä, koristelin…

Continue reading →

Joulupullaa

Ennen joulua oli montakin leivontahetkeä, ja nämä pitkot syntyivät yhdessä niistä. Pullapitko, jonka täytteenä omena-kanelihilloa. Koristeena pikeeriraidat. Yhdessä koristeltuja pipareita muutama, toisessa sokerimassalumihiutaleita ja kolmannessa valkosuklaatähtiä.

Continue reading →

Pullaa

Päätin pitkästä aikaa leipoa pullaa. Ajattelin kokeilla, saisinko siitä pehmeämpää kuin yleensä tällä juurimenetelmällä, jolla olen jo monen monta kertaa tehnyt sämpylöitä. Hyvin onnistui! Laitoin vain pullataikinan ainekset sämpylätaikinan sijasta, ja hyvä tuli! Ai että oli makoisia! Osasta tein tällaisen bostonpullan, jossa täytteenä omenahilloa ja kanelisokeria.   Osasta tein tällaisia mustikka-vaniljapullia, joissa vaniljakreemin seassa valkosuklaapaloja,…

Continue reading →

Kristallipullat

Tänään sämpylöiden teon jälkeen leivoin vielä tällaisia ihanuuksia. Todella herkullisia pullia! Näitä aineita käytin: 5 dl Flora Vanillaa 1 dl vettä 1½ dl sokeria 1 rkl vaniljasokeria 1 rkl kardemummaa 1 tl suolaa 25g kuivahiivaa n. 12 dl vehnäjauhoja 100g margariinia Voiteluun: margariinia sulatettuna tai juoksevaa margariinia sokeria vaniljasokeria Lämmitä Flora Vanilla ja vesi lämpöiseksi….

Continue reading →

Tavallista pullaa

Sain uuden yleiskoneen, niin pitihän sitä heti testata! Kun sain isommat lapset aamusella koulutielle, pistin koneen käyntiin. Ja hienosti huristen syntyi taikina! Harmittaa vaan niin kovasti tuo Rainbown kuivahiiva!! Millaisia kokemuksia muilla on siitä?? Kun minusta tuntuu (ja tiedän, etten ole ainut) että se ei toimi! Muuta hiivaa ei ollut kaapissa, joten siitä piti jälleen…

Continue reading →

Lasten pullia

Tässäpä sitten lasten tekemiä pullia. Nämä eivät kyllä säästyneet jouluun saakka… 😉 Kaulittiin paksuhko pullataikina ja päälle piparitaikinaa ohueksi kaulittuna. Sitten vaan piparimuotilla eri näköisiä pullia pellille. Nam! 🙂 Toiset pullat tehtiin “korvapuustitekniikalla”, eli ohueksi kaulitun pullataikinalevyn päälle aseteltiin myöskin ohueksi kaulittu piparitaikinalevy. Se käärittiin rullalle ja siitä tehtiin korvapuusteja. Ihanaa puuhaa lasten kanssa! 🙂

Continue reading →

Mantelipulla

Leivottiin lasten kanssa lauantaina pullaa joulua ajatellen. Tällaiset pullat ovat muodostuneet perinteeksi meillä jouluna. Tein tavallisen pullataikinan, ja sarvien tapaan laitoin sisälle itse tekemääni “mantelimassaa”. Paistetaan tavalliseen tapaan. Hyviä pullia, namskis! 🙂 Tein massan pullien sisään näin: 2 pss (a’ 80g) mantelijauhetta 2 kananmunan valkuaista 5-6 dl tomusokeria Kaikki ainekset sekaisin ja pullan väliin 🙂…

Continue reading →